Suomalainen junioriurheilu on äärimmäisen viilattua, suunniteltua, tavoitteellista ja määrätietoista toimintaa. Tämä on tietenkin hyvä asia. Sillä parhaillaan lapsemme saavat parasta mahdollista opetusta, he saavat turvallisen ympäristön kasvaa ja kehittyä, mielekästä sisältöä elämään, toteuttaa luovuuttaan, yhteenkuuluvuuden tunteita sekä sosiaalisen ympäristön ystävien ja luotettavien aikuisten muodossa. Eli he saavat kaikki tarvehierarkian ylimpienkin askelmien nyanssit tyydytettyä. En tässä artikkelissa puutu junioriurheilun mahdollisiin puutteisiin enkä tilanteisiin, jotka eivät olekaan edellä kuvailemallani tavalla optimaalisia. Nostan kuitenkin esille sen, että myös parhaimmillaan tavoitteellinen urheilu voi olla kuormittavaa kasvavalle identiteetille, keholle ja itsetunnolle. Mitä me vanhemmat voimme, saamme ja olemme velvoitettuja tekemään auttaaksemme jälkikasvuamme polulla, joka tuuppaa oravanpyörän pyörteisiin jo kovin nuorella iällä? Tässä muutama vinkki omasta kokemuksestani lätkämutsina. En ymmärrä itse jääkiekosta paljoakaan, en myöskään ole kasvatuksen ammattilainen enkä psykologi. Olen omien lasteni tukija heidän kasvukivuissa ja oivalluksissa matkalla jos ei ammattimaiseen urheiluun, ainakin pysyviin terveellisiin elämänvalintoihin.

Motivointi

Mikä motivoi lasta? Lahjonta ja palkitseminen eivät toimi. Ne tuovat hetkellistä materialistista mielihyvää, mutteivät varsinaisesti kannusta itse tekemiseen tai harjoitteluun. Pakottaminen ei myöskään toimi. Se vie nopeasti tekemisestä riemun ja treenaaminen muuttuu mauttomaksi kaurapuuroksi. Kaukalon reunalla karjuminen, oli se sitten kannustavaa tai alentavaa ei myöskään toimi. Sillä lapsesi ei halua olla huomion keskpisteenä, hän ei halua tulla nolatuksi eikä hän halua hävetä omia vanhempiaan.

Uskon, että hellä mutta samalla jämäkkä tuuppiminen sitoutumiseen ja tavoitteiden saavuttamiseen on oikea keino nuoren motivoimisessa. Yhdessä on hyvä käydä keskustelu siitä, mitä nuori urheilija harjoittelullaan tavoittelee ja miksi tavoitteissa pysyminen edellyttää sitoutumista harjoittelemiseen. Sinä ehkä kuvittelet, että lapsestasi tulee seuraava lätkälupaus, joka tekee sinutkin rikkaaksi ja kuuluisaksi. Hän itse saattaa nähdä tulevaisuudessa valmentajan roolin tai höntsälätkäjoukkueen kokoonkutsujan. Tehkää selväksi tavoitteet ja suunnitelma niiden saavuttamiseksi. Ja vielä suunnitelma tässä suunnitelmassa pysymiseksi.

Ruoka

Mitä tänään syödään? No sitä pahanmakuista jaskaa. Taas. Yksi mutsin ja faijan tärkeimmistä tehtävistä kasvavan nuoren urheiluharrastusta tukiessa on tehdä tarpeeksi paljon terveellistä ruokaa. Joka päivä. Oli se sitten pahaa tai hyvää. Koronakevään aikana, jolloin etäkoulu laittoi vanhemmat päivällisen lisäksi kokkailemaan myös lounasta joka päivä, havainnollisti hyvin sitä määrää ruokaa, minkä urheileva perhe voi päivässä tuhota. Suurtalouskeittiönä toimiminen teini- ikäisille urheilijoille on siis työlästä puuhaa. Vaan ravinto on niin suuri ja tärkeä osa kasvavien urheilijoiden jokapäiväistä arkea, että siihen on syytä panostaa huolella.

Monesti kuulee juttuja siitä, miten aktiivisen perheen yhdessäolo rajoittuu hetkiin, jolloin heitellään lapsille hampurilaisia takapenkille paikasta jäähalli paikalle uimahalli. Mutta rauhallisen ruokahetken järjestäminen kotona, höystettynä terveellisellä ja monipuolisella kotiruoalla on vaivannäön arvoinen ponnistelu. Se ei ole rakettitiedettä. Ei tarvitse opetella mikroja eikä makroja eikä kalorien laskentaa. Siitä selviää maalaisjärjellä.

Älä elä unelmaasi lapsesi kautta

Kyseessä on lapsesi harrastus, unelma ja tavoitteet. Saatoitkin olla nuorena junnulätkän lupaus. Vaan haaveesi kaatuivat loukkaantumiseen tai työelämän oravanpyörään. Koet, että sinulla on nyt toinen mahdollisuus lapsesi muodossa ja alat elämään unelmaasi hänen kauttaan. Väärin.

Näemme jäähalleissa vanhempia, jotka laskevat sekuntikellolla lastensa peliaikaa, maksavat maltaita yksityisistä luistelutunneista ja häviävät hallilta kuin tuhka tuuleen jos lapsi ei menestykään vanhemman toivomalla tavalla. Lapsi aistii tämän kaiken. Hän tuntee vanhempiensa pettymyksen, kun hän ei päässytkään edustusjoukkueeseen. Hän tuntee saman pettymyksen häntä kohtaan, kun isä ei tulekaan enää seuraamaan treenejä tai pelejä. Hän kokee itsensä alivertaiseksi, kun hänelle kehuskellaan kuinka "minä silloin aikoinaan" ja "kyllä silloin oli niin ja näin" ja "kyllä sinunkin pitäisi" ja "etkö nyt siihenkään kykene".

Anna lapselle rauha elää omaa elämäänsä. Tue häntä. Älä itseäsi.

Riittävän levon takaaminen

Olen kohdannut valmentajan, joka antoi lapselleni vähän löysempää liekaa motivaation kadotessa. Hän ei pakottanut treeneihin, mutta kannusti mukaan ja piti yhteyttä pienen tauonkin aikana. Toinen valmentaja tokaisi, että kyllä oravanpyörään pitää osata hypätä heti nuorena ja jos sieltä tipahtaa voi olla ettei takaisin enää pääsekään. Kummassa tilanteessa luulet, että motivaatio löytyi taas nopeammin?

Elämme yhteiskunnassa, joka perustuu kovaäänisimpien möykkääjien mölyille ja oravanpyörässä sokeimmin kipittävien näennäiselle tuottavuudelle. Tulkitse kuitenkin lapsesi signaaleja ja vihjeitä ja kuuntele hänen suoranaisia sanomisia hyvin herkällä korvalla. Jos hän tarvitsee lepoa, anna hänen levätä. Jos hänen iltansa venyvät pitkiksi räplätessä älyhärpäkkeitä, ota ne pois yöksi. Lapsesi saattaa esittää vastarintaa, mutta sinä kestät sen. Vastuusi on pitää huoli siitä, että lapsesi saa riittävää lepoa.

Elämässä on muutakin

Etenkin jo teini- ikään ehtineen lapsen houkutteleminen mukaan mökkireissulle tai takapihapiknikille voi olla hiukan haastavaa. Heille tärkeämpää ovat jo omat ystävät, jopoilu ja mopoilu. Mutta järjestä näille aktiviteeteille tarpeeksi aikaa ja kannusta niihin. Kenties koittaa päivä, jona lapsesi ei haluakaan enää pelata lätkää. Kenties hän ei silloin koe, että elämässä olisi enää mitään merkittävää sisältöä. Kenties lätkä on ollut se, mikä on pitänyt hänet erossa hankaluuksista.

Tilanne on verrattavissa esimerkiksi eläköitymiseen. Jos et ole pitänyt huolta merkityksellisen elämänsisällön haalimisesta jo ennen eläköitymistä, jäät tyhjän päälle. Myös urheilevan nuoren ja hänen vanhempien on hyvä pitää mielessä jo aika uran jälkeen. Ammattiin tähtäävässä urheilussa tuo "eläköityminen" saattaa nimittäin kohdata jo teinivuosina. Tällöin vaarana on ajelehtimaan jääminen ja pahimmillaan vaikeudet, ellei fokusta ole suunnattu jo ajoissa mielekkääseen ja terveelliseen muuhun elämän sisältöön.

Pettymysten sieto

Sain suuren kunnian osallistua performance coach Jenaette Szymanskin luennolle ureheilevan nuoren motivoinnista. Luento oli oivalluttava siinä, miten perinteisesti kohtaamme lapsen epäonnistumiset ja toisaalta juhlimme menestystä. Kun lapsi tulee kotiin mitali kaulassa ylistämme häntä ja juhlimme. Häviön kohdatessa päivittelemme, että kuinka nyt noin kävi ja mitä tapahtui ja mitä teit väärin. Entäpä jo kuittaisimme pettymykset armollisemmin ja keskittyisimmekin onnistumisten kohdalla analysoimaan tarkemmin siihen johtaneita syitä, tapahtumia ja tekemisiä? Tällöin, keskittymällä hyvän tekemisen vahvistamiseen näkisimme ehkä enemmän onnistumista ja toisaalta opettaisimme lapsillemme sen, ettei heidän arvoaan mitata pelkästään mitaleilla.

Luennolla painotettiin myös sitä, että lapsen itsetuntemus on vähintäänkin yhtä tärkeää kuin itseluottamus. Itseluottamus on sitä, että lapsi uskoo osaavansa ja onnistuvansa. Itsetuntemus sen sijaan on lapsen kykyä muodostaa objektiivinen käsitys omista taidoistaan, tunnistaa tilanteet, joissa ei välttämättä ollutkaan ihan kingi ja sitten käsitellä siihen liittyvät tuntemukset. Tutkimusten mukaan etenkin äideillä on varhaisen ja hyvin läheisen vuorovaikutuksen vuoksi ratkaiseva rooli nimenomaan lapsen itsetuntemuksen tukemisessa. Tähän Szymanski esitti työkaluna esimerkiksi yllä kuvailemaani tapaa keskittyä onnistumisten syvällisempään tutkiskeluun ja toisaalta armolliseen suhtautumiseen omiin rajoihin.

Elämäntavaksi

Lapseni on todennut harrastavansa urheilua koska ei voisi kuvitella vaan lojuvansa, koska hänellä on tarve suunnata energiaansa johonkin, koska ystävätkin ovat hallilla, koska liikkumisesta tulee hyvä olo, koska liikkuessa pääsee aivan aivottomaan flow- tilaan ja koska sitten voi hyvällä omalla tunnolla joskus vetää lauantai- iltana pizza- ja karkkiöverit.

Pizza ja karkki eivät ole terveellisiä. Mutta niiden laittaminen nevö-evö- kategoriaan ei myöskään mielestäni ole. Kaikesta epäterveellisestä kieltäytyminen ei mielestäni edusta mielenterveellistä elämänkatsomusta.

Sen sijaan urheilun harrastaminen tavoitteellisuuden ja menestyksen lisäksi yllä lapseni luetteloimista syistä on mielestäni terveellistä. Omalla esimerkilläsi voit vaikuttaa lapsesi suhtautumiseen liikkumiseen ja hiljalleen muodostuvaan minäkuvaan merkittävästi. Älä kritisoi ulkonäköäsi lapsen kuullen. Käy itsekin välillä reippailemassa. Syö terveellisesti mutta älä koe morkkista herkuttelusta. Kun nuori omaksuu terveitä arvoja osaksi elämäänsä jo varhaisessa vaiheessa, hän ymmärtää, että liikkuminen, hyvä ruoka, ystävät ja aivoton flow- tila pysyvät olemassa myös tavoitteellisen harjoittelun päätyttyä. Lapsesi on onnistunut omaksumaan terveitä elämäntapoja ja arvoja, jotka ohjaavat ja tukevat hänen päätöksiään ja valintojaan läpi elämän.